Uutta materiaalia

Kansanlaulun taikaa

Kaustisen Hääkuoron levy ”Kansanlaulun Taikaa” on valmistunut ja sen voi hankkia 10.7.2017 alkaen esimerkiksi folk-shopista tai kuorolaisilta.

Levyn tekeminen on ollut pitkä prosessi ohjelmiston suunnittelusta ja valmistelusta levyn painoon saakka.


Äänitykset tehtiin toukokuun toisena viikonloppuna Kaustisen kirkossa. Levyn tekeminen oli hieno kokemus ja suuret kiitokset kaikille mukana hääränneille.

”Mä kuinka kiittää voisinkaan”

Tiistaina 25.04.2017 klo 19.00 Vetelin kirkossa

Suurin osa konsertin lauluista on merkittävimpien kaustislaisten kansansäveltäjien Konsta Jylhän ja Wiljami Niittykosken säveltämiä. Sovituksia kuorolle ovat tehneet kuoron aiemmat johtajat Aaro Kentala, Heikki Laitinen ja Jarmo Kotaja. Mukana on myös monta Kaustisen seurakunnan pitkäaikaisen kanttorin ja arvostetun kuoronjohtajan Markku Vuoren tekemää sovitusta ja yksi hänen sävellyksensä. Kreeta Haapasalon Kanteleeni kuuluu olennaisena lauluna hengellisen kansanmusiikkimme perintöön ja Suomen juhlavuoden kunniaksi on paikallaan laulaa myös kansallissäveltäjämme Sibeliuksen Soi kunniaksi luojan.

Ohjelman hinta 10€.

Konsertti kuuluu Vetelin kirkkomusiikkiviion ohjelmistoon.